Sain Juoppohullun Päiväkirjan lahjaksi viime jouluna, kyseinen teos oli "100 000 kpl" painos, joten sen esipuheessa taustoitettiin kirjaa ja sen syntyä. Esipuheen luettuani olin varma, että käsissäni oleva teos on varsin erityinen kirja.
Esipuheessa kerrottiin, että kirja syntyi erikoisella tavalla - hupijuttuna internet-portaaliin 90-luvun lopulla. Paperiseksi painokseksi päiväkirja päätyi lukijoiden toiveesta, julkaisijat eivät suhtautuneet teokseen lainkaan suotuisasti ja Juha Vuorista ei kelpuutettu "kirjallisten ansioiden puutteen" vuoksi kirjailijoiden kiltaan, vai mikä se nyt olikaan.
Kaikesta päätellen, kirja-alan perinteisen viisauden mukaan Juha Vuorisen ja Juoppohullun Päiväkirjan ei olisi pitänyt menestyä, mutta toisin kävi.
Juoppohullun Päiväkirja, jos joku ei sitä vielä ole lukenut, on päiväkirjamuotoon kirjoitettu tarina, jossa kielenkäyttö on varsin autenttinen - siis juuri sellainen miten päähenkilön voisi kuvitella asiat ilmaisevan. Tästä johtuen, ja toki aihepiiristäkin, on kirjan päähenkilöön helppo samaistua tai jos ei päähenkilöön, niin ainakin kirjan tapahtumiin. Sillä kukapa ei olisi kännissä örveltänyt, tehnyt typeryyksiä tai ainakin seurannut niitä vierestä - ja tämän päälle vielä nauranut niille.
Koska Juoppohullun Päiväkirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, on kirja myös helppo lukea, ei turhia jaaritteluita millä tapahtumat liitetään tai ollaan liittämättä yhteen ja samasta syystä johtuen kirja tarvittaessa on myös helppo jättää kesken ja jatkaa myöhemmin uudelleen. Omaperäisyytensä, huumorinsa ja lähestymisen helppouden vuoksi Juoppohullun Päiväkirja todennäköisesti myy myös ihmisille, jotka eivät normaalisti lue kirjoja.
Juoppohullun Päiväkirja -sarjaan kuuluu useampi osa, neljä kappaletta tähän mennessä, ja jokaisessa osassa päähahmo, Juha Berg, siirtyy elämässä jotenkin eteenpäin. Ensimmäisessä osassa poikamies juo viinaa ja koheltaa. Toisessa osassa raitistuu ja menee töihin. Kolmannessa osassa seurataan raskautta isän näkökulmasta ja neljännessä osassa ollaan tultu jo isäksi ja hoidetaan vauvaa ja parisuhdettakin siinä ohella.
Juha Vuorinen kertoo WSOY:n "Kirjeitä kirjailijoilta" artikkelisarjassa vuonna 2007 kysymykseen suosionsa , että Vuorinen ei kirjoillaan halua saada niinkään rahaa, kuin saada lukijoita ja, että tämä on syy miksi Vuorinen kustantaa halpoja pokkareita, eikä kovakantisia kirjoja.
Vuorisen mukaan kirjailijan tekee lukijat, joista valtaosaa ei kiinnosta kielioppi vaan tarina ja, että kirjailijaksi tullaan kirjoittamalla kirja jota luetaan.
Samassa jutussa Vuorinen vielä kertoo motiivikseen kirjojen kirjoittamiseen ilon tuottamisen ihmisille.
Motiivit ja asiakaslähtöisyys ovat siinä määrin poikkeuksellisia, ettei olekaan ihme, että Juha Vuorisen tuotanto on tullut suosituksi. Lähtökohtana ilmeisesti on kirjoittaa kirjoja mitä ihmiset haluavat lukea, sen sijaan, että kirjoittaisi kirjoja mitä itse haluaa lukea tai mitä itse haluaa kirjoittaa. Esteiden poitaminen julkaisemalla halpoja pokkareita kalliiden kirjojen sijaan on sekin oikea tapa lähestyä asiakasta. Tämän lisäksi Vuorinen käsittää aivan oikein kieliopin ja tarinan suhteen kokonaisuudessa - kannattaa muistaa, että kaikki listat mitä julkaistaan, ovat parhaiten myyvien kirjojen listoja, ei parhaiten kirjoitettujen kirjojen.
Vuonna 2004 Sunnuntai suomalaisen Juha Vuorisesta tekemässä jutussa kerrotaan, että oikeat kulttuuritoimittajat eivät pidä Vuorista oikeana kirjailijana. Tämän lisäksi jutun mukaan Vuorisen 20 vuoden ura radiotoimittajana on rasite ja aikaisemmassa rahatilanteessa parin vuoden pakastevihanneskuuri tuli tutuksi.
Listat ovat todellakin parhaimmin myyneiden listoja, ei parhaiten kirjoitettujen, joten kulttuuritoimittajien näkemykset eivät asiassa juurikaan paina, ainoastaan asiakkaiden. New York Timesin parhaiten myyvien kirjojen listaankin tuli osasto "lastenkirjat" koska suosionsa puolesta Harry Potter pyyhki lattioita muilla listan kirjoilla. Lisäksi Margaret Mitchellin 1936 julkaistu kirja Tuulen Viemää sai osakseen kritiikkiä keskinkertaisista kirjallisista ansioista ja sitä luonnehdittiin "viihteeksi". Harlekiini-pokkareitakaan kukaan tuskin menee aivan laatuviihteeksi sanomaan, mutta kaupaksi silti menivät kuin häkä.
Ura radiotoimittajana on juurikin Vuorisen vahvuus. Koska puhutussa medissa ja kirjoitetussa mediassa pätevät tarinankerronnallisesti eri säännöt, kirjoittaa Vuorinen tarinansa kuten tarina radiossa toimisi. Miksi siis kirjat pitäisi kirjoittaa "kuten kirjat kirjoitetaan"? Tekemällä asiat "kuten aina ennenkin on tehty", ajaa itsensä lopulta vain nurkkaan asiakkaiden kadotessa.
Pakastevihanneskuuri on mielenkiintoinen pointti asiaa koskien, sillä aikataulun ja resurssien ajaminen minimiin ajaa arvo-innovaatiota ja pakottaa oikeasti tekemään kannattavasti jotain mitä saa kaupaksi. Spede Pasanen teki aikanaan sketsin mikä sivusi aihetta; koska Spede ei saanut valtion tukea filmien tekemiseen, oli Speden tehtävä filmejä mitkä myyvät yleisölle.
Juha Vuorisesta voisi kirjoittaa paljon pidemmän jutun, mutta kaikki tärkeimmät asiat tämän sivun kannalta tulivat jo esille. Suurin osa Vuorista kohtaan esitetystä kritiikistä kääntyy vain vahvuudeksi asiakkaista puhuttaessa. Vuorisen tuotanto tämän lisäksi näyttää myyvän varsin tasaisesti ja varsin pitkään, onhan ensimmäistä Juoppohullun Päiväkirjaakin on painettu lähes 150 000 kappaletta, mutta alku oli verrattain hidas ja vuonna 2002 pokkarina julkaistu kirja on vuonna 2009 myydyimpien pokkareiden sijalla 18, myyden yli 12 000 kappaletta vielä vuosia julkaisunsa jälkeen. Vuonna 2008 kirja myi 26 000 kpl, 2007 18 000 kpl, 2006 18 000 kpl, 2005 20 000 kpl, 2004 15 000 kpl, 2003 14 000 kpl. Vuorisen muutkin kirjat näyttävät pääsääntöisesti kokevan myyntiä pitkällä aikavälillä, tehden tilanteesta päinvastaisen kovakantisten kirjojen ja nimekkäiden kirjailijoiden myyntiin nähden. Nämä kun myyvät nopeasti suuren määrän kirjoja, mutta putoavat nopeasti myyntilistalta. Tietysti mallikin on hieman erilainen kuin Vuorisen käyttämä, eli siinä missä Vuorisen tuotanto julkaistaan pokkarina heti alusta alkaen, saavat kovakantiset julkaisut julkaisun pokkarina kunhan myynti putoaa tietyn rajan alle. Tätä kutsutaan voiton maksimoinniksi ja Juha Vuorisen mallia asiakasorientoitumiseksi.