Kauppalehden jutussa vaateliikkeiden mainostamisesta ns. sosiaalisissa medioissa (tarkoittaa siis internetin yhteisöpalveluita, kuten Facebookia, Youtubea tai Twitteriä) ja sen vaikutuksesta muotilehtien mainostuloihin, en voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, mitä muotilehti Trendin päätoimittaja Elina Tanskanen jutussa kertoi: "Se [lehden sivumäärän vähentyminen] menee taantuman ja kilpailun piikkiin. Markkinoille on tullut viime vuosina enemmän lehtiä."
Ja:
"Uskon, että muotilehtien suosio nousee. Me olemme se kahdeksanhenkinen toimitus, jolla on koulutusta ja kokemusta, ja joka googlaa lukijan puolesta."
Lisääntyneen kilpailun ja taantuman vaikutusta ei tietenkään voida ohittaa, sillä kilpailu syö markkinaosuutta ja, jollei kasvua tapahdu, myös asiakaskuntaa muilta alan toimijoilta. Taantuma, tai lama, sitten korjaakin pois ne toimijat jotka eivät pärjää tässä kilpailussa. Vaateketjujen säästöt tietysti näkyvät siinä, että halvempaa mainostilaa haetaan, oletettavasti kalliin, muotilehdissä mainostamisen sijasta.
Mutta se mikä hämmästyttää, on päätoimittajan kommentti toimituksen roolista. Hakukoneiden käyttö ei vaadi koulutusta tai kokemusta, joten päätoimittaja vertaa lehden sisältöä siihen, mikä on jokaisen saatavilla ilmaiseksi internetistä. Tiedon hankintakustannukset ovat tällä keinoin toki alhaiset, mutta kuulostaa hieman samalta kuin lehden verkkosivulla tehty kysely, jonka tulokset sitten uutisoidaan painotuotteessa. Eihän näin sisällöntuotantoalalla pitäisi toimia lukijankokemuksen maksimoimiseksi.
Eikö päätoimittajan pitäisi kuvata toimitusta ammattimaisen omaperäisen sisällön tuottajana, eikä sensuurielimenä muiden tuotoksille. Sisältöhän lehdissä on lukijoille tärkeintä ja oikeastaan ainoa keksimäni syy sille, miksi kukaan niitä edes haluaisi lukea.