Petteri Kontiolla on varsin kunnianhimoinen projekti. Petteri nimittäin aikoo miljonääriksi ennen kuin täyttää 30 vuotta. Asiassa ei juuri mitään huomionarvoista olisi muutoin, mutta projektin alkaessa aikaa tähän oli 139 päivää.
Onko projekti typeryyttä vai hulluutta?
Ei kumpaakaan. Tämän kertoo se mitä mahdollisuuksia Petterillä on projektinsa suhteen:
1: Se epäonnistuu.
2: Se onnistuu.
Tilanteessa, jossa projekti epäonnistuu, on edelleen kaksi mahdollisuutta:
1a: Kaikki sijoitetut rahat ja vaivat menevät hukkaan.
1b: Tavoite toteutuu vain osittain.
Jos tavoite toteutuu vain osittain, omaisuutta kertyy esimerkiksi vain puoli miljoonaa, ja tämän lisäksi käteen jää menestyvä liiketoiminta, vituttaa Petteriä varmasti. Vai mitä? Tai rahaa tulee vain kahdensadantonnin verran, eli keskimääräisen duunarin nettoansio viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Mahtaisikohan harmittaa? Kymmenissä tuhansissakin mitattavia tuloja 139 päivältä voidaan pitää hyvinä.
Tavoitteeseen pääseminen on toki hankalaa, joskaan ei mahdotonta ja onnistuminen tuleekin riippumaan siitä kuinka hyvä bisnesidea projektin takana on ja kuinka nopeasti projekti pääsee aggressiviseen kasvuun.
Vaikka miljoona kuulostaa suurelta summalta rahaa, ei se globaalissa mittakaavassa kovin paljoa ole. CIA World Factbookin mukaan maailman bruttokansantuote vuonna 2009 oli noin 57,5 biljoonaa US dollaria (minä rahayksikkönä se aiheen miljoonakin on), eli 57,5 miljoonakertaisesti kyseinen tavoitteena oleva miljoona.
Olen kirjoittanut innovaatiopelistä ajalla ja innovaatiopelistä rahalla, joita kumpaakin Petteri Kontio joutuu projektissaan pelaamaan. Aikaa ei nimittäin ole jäädä liiaksi hiomaan tuotteita, eikä rahaakaan ole tehdä tuotteesta kallista ja vain kovin rajoitetulle asiakasryhmälle sopivaa.
Bill Gatesin metodia käyttäen päättelin, että projektina olisi verkkoyhteisön kehittäminen. Verkkoyhteisöt ovat ilmeisesti nousussa oleva ala, joten oman näkemykseni mukaan projektin ongelma liittykin juuri tähän seikkaan. Siinä vaiheessa kun taksikuskitkin näkevät jossain sijoitusmahdollisuuden, on kyseinen mahdollisuus jo mennyt, josta sosiaalisessa mediassa pitkälti onkin kyse. Mutta taustalla saattaa silti olla innovaatio, joka ei ainoastaan erotu joukosta, vaan myös saa ihmiset kiinnostumaan tuotteesta.
Lupaavaa kuitenkin on se, että kovista tavoitteista huolimatta blogin mukaan näyttää myös nöyryyttä löytyvän ja jalat pysyvät maan pinnalla.
Omana neuvonani Petterille annan sen, että liiketoiminnassa ei ole kyse rahan tekemisestä.
Toivotan Petterille onnea ja jään mielenkiinnolla seuraamaan tätä tosielämän Haluatko Miljonääriksi -peliä.