Bisnes(at)kolumbus.fi

Bisnes.paaoma.com

Työlläki ellää

Mutta Euroviisukarsinnalla paremmin.

Poikkeuksellisesti katsoin Euroviisukarsintoja tänä vuonna ja täytyykin sanoa, että onneksi katsoin. Karsinnassa, etenkin finaalissa, oli esillä pari mielenkiintoista seikkaa tarkasteltavaksi:

Äänestys. Karsinnat oli ensin jaettu kahteen ryhmään, joista kummastakin äänestettiin karsintafinaaliin menijät. Finaalista äänestettiin vielä kolme "superfinaaliin" menijää, joita piti vielä kerran äänestää.

Koska kummassakin karsinnassa ja kummassakin finaalissa kuitenkin äänestivät vain suurin piirtein samat ihmiset, kyseisellä tempulla koitettiin vain rahastaa samoja asiakkaita entistä enemmän.
Liike-elämässä taas tuotteen hankkimisen jälkeen yritetään kaupata lisäpalveluita, lisävarusteita tai tuodaan "piilomaksuja" samoille asiakkaille sen sijaan, että koitettaisiin kaupata tuotteita suuremmalle määrälle asiakkaita. Valitettavaa on, että tällä keinoin saadaan aikaiseksi pettyneitä asiakkaita, jotka vaihtavat kilpailijan tuotteeseen heti kun mahdollista.

Asiantuntija. Tanssija/koreografi Marco Bjurströmiltä kysyttiin mielipidettä "superfinaalin" esiintyjistä. Marcon näkemys esityksistä oli varsin tekninen, kuten odottaa saattaa, mutta eräs hyvin tärkeä seikka Marcolta jäi huomaamatta: yleisö. Mitä mieltä yleisö on. Yleisö EI arvioi esitystä tekniseltä kannalta, vaan täysin sen mukaan miten yleisö kokee esityksen. Oli se teknisesti sitten hyvä tai huono, mistä kertoo jo sekin, että Euroviisuvoittajat ovat yleensä olleet varsin persoonallisia.
Liike-elämässä sama ilmenee sillä, että tuotteita arvioidaan teknisessä mielessä, vaikka asiakas arvostelee tuotteen asiakaskokemuksen perusteella, mistä kertoo sekin, että parhaiten myyvät tuotteet ovat lähes poikkeuksetta "niitä huonoja".

Oma arvioni Euroviisuedustajasta? Tuskin menestyy Oslossa. Esitykseen oli otettu konsepti viime vuotisesta viisuvoittajasta ja muokattu sitä sen verran kuin tarvitsee, ettei konsepti liian samankainen ole. Kappaleen kannalta huono juttu on, että Kuunkuiskaajien kappale oli kuin kastroitu versio Fairytalesista, minkä lisäksi esittäjien karisma ei vedä vertoja Alexander Rybakille.

Eye Of Judgement

Web Analytics