Vaihdon välineenä raha on kaikille tuttua ja kaikki sitä haluavat. Mutta mitä raha on ja mistä se oikein tulee?
Rahalla itsellään ei ole minkäänlaista arvoa, vaan rahan arvo perustuu täysin siihen mitä sillä saa ja tämän vuoksi se onkin haluttua tavaraa. Jopa niin haluttua, että ihmiset ovat valmiit näkemään paljon vaivaa sitä saadakseen. Raha on yleispätevä vaihdon väline, joka käy oikeastaan kenelle tahansa maksuvälineeksi, toisin kuin esimerkiksi porkkanat.
Se, miten rahaa syntyy markkinoille on varsin yksinkertainen prosessi. Jopa niin yksinkertainen, että suuri osa ihmisistä ei sitä halua edes käsittää. On paljon helpompaa kuvitella, että rahalla on jokin itseisarvo jonka sääteleminen on salatiedettä tai ainakin siihen verrattavaa, joka on täysin erillinen prosessi yksittäisten henkilöiden taloudenhoidosta. Rahan arvo on kuitenkin sidoksissa kahteen asiaan; kuinka paljon sitä on liikkeellä ja kuinka suuren määrän hyödykkeitä saa rahan yksikköä kohden. Kun rahaa on paljon liikkeellä, hyödykkeitä saa vähän yksikköä vastaan. Ja kun rahaa on vähän liikkeellä, yksikköä vastaan saa paljon hyödykkeitä, tai toisin päin. Yksinkertaista, eikö vain.
Rahan määrä markkinoilla on riippuvainen siitä kuinka paljon lainaa markkinoille otetaan. 200 000 euron asuntolaina tuo 200 000 euroa lisää rahaa markkinoille, jos ostettavalla asunnolla ei ole velkaa jonka maksuun kauppahinta käytetään. Tuhannen euron kuukausittainen lainanlyhennys puolestaan poistaa rahaa markkinoilta sen tonnin kuussa. Rahan määrän jatkuva lisääntyminen markkinoilla johtaa inflaatioon, sillä sitä mukaa kun ihmisillä on varaa maksaa ostoksistaan enemmän, sitä suurempaa hintaa tuotteista tyypillisesti pyydetään. Olettaen, että tuotteiden kysyntä ei putoa.
Mistä rahaa sitten oikein tuleekaan? Suurin osa markkinoilla liikkuvasta rahasta on lainaa. Lainan suurin mahdollinen määrä taas riippuu alkuperäisestä reaalitalouden pääomasta, eli siitä, minkä verran rahaa markkinoille on laskettu esimerkiksi keskuspankin toimesta. Lainan suurin mahdollista määrää taas säätelee keskuspankki, joka määrittelee sen, että kuinka paljon rahaa pankit saavat lainata talletuksia vastaan.
Jos pankki saa lainata rahaa esimerkiksi 70% talletusten määrästä, tarkoittaa tämä sitä, että tuhannen euron talletuksesta pankki saa lainata 700 euroa. Koska tämä 700 euroa päätyy talletukseksi pankkiin, voi pankki lainata 490 euroa tätä 700 euron talletusta vastaan. Tämä 490 euroa jälleen talletetaan pankkiin ja pankki lainaa 343 euroa. 343 euroa talletetaan, josta pankki lainaa 240 euroa. 240 eurosta lainataan 168 euroa. 168:sta 117. 117:stä 82. 82:sta 57. Ja listaa voisi vielä jatkaa.
Näin tuhatta euroa vastaan lainattiin 2237 euroa ja alkuperäinen tonni mukaan lukien, rahan määrä yli kolminkertaistui yksinkertaisesti lainaa jakamalla. Summa olisi kasvanut vielä lisää, jos alle 50 euron lainoja olisi laskettu mukaan. Kun rahaa liikkuu miljardeja ja lainasummat ovat pienimmillään tuhansia, myös kohtia tulee huomattavasti enemmän kuin mitä niitä esimerkissä oli. Esimerkiksi briteissä liikkuvasta rahasta vain noin 3 prosenttia on sitä varsinaista valuuttaa, loppu on markkinoilla liikkuvaa lainaa.
Seuraava kysymys luonnollisesti on, että mistä se pankin jakama ylimääräinen raha oikein tulee. Se luodaan tyhjästä ja häviääkin markkinoilta sitä mukaa kun lainaa maksetaan pois. Kun otat lainan, saat lainasumman verran rahaa tilillesi ja toisen tilin, joka miinusmerkkinen tili lainasummasi arvosta. Rahan luominen tyhjästä perustuu ainoastaan siihen, että ihmiset jotka hyväksyvät pankin antamaa rahaa, tai oikeammin maksusitoumusta tilillä olevien numeroiden muodossa, maksuksi tuotetta, työsuoritusta tai palvelua vastaan luottavat siihen, että saavat rahansa pankista. Käytännössä lainan määrän siis määrää se summa, minkä ihmiset nostavat pankista käteisenä talletuksista ja pankin lainaamasta rahasummasta.
Luottamukseen perustavaa järjestelmää kuvaa esimerkki, jossa Pekalla on 20 euroa lompakossa ja Pekka lainaa tästä 20-euroisesta sata euroa Jussille. Jussi sitten ostaa Ristolta jotain tällä satasella ja koska Risto tietää Pekan olevan rahamiehiä johtuen tästä kaksikymppisestä jota muilla ei ole, hyväksyy Risto maksuksi sen, että Pekka jää Ristolle satasen velkaa. Pirjo suorittaa Ristolle palveluksia, mistä Risto tarjoaa Pekan velkaa maksuksi. Pirjolle tämä sopii, jos Pirjo saa osan summasta käteisenä, sillä Pirjolla on käteiselle tarvetta. Pekka antaa lompakossaan olevan 20 euroa Pirjolle ja jää 80 euroa velkaa. Pirjo puolestaan ostaa Jussilta ruohonleikkurin satasella, johon antaa 80 euron velan ja kahdenkymmenen euron setelinsä maksuksi. Koska Jussi on Pekalle satasen velkaa, antaa Jussi maksuksi alunperin Pekan omistaman setelin ja omat saatavansa Pekalta omien velkojensa maksuksi.
Jokainen varmasti huomasi, että järjestelmässä liikkui paljon kuplarahaa lainan muodossa. Jos joku esimerkin henkilöistä ei olisi kelpuuttanut Pekan velkaa maksuksi tai olisi vaatinut käteistä enemmän kuin sen 20 euroa joka Pekalla todellisuudessa oli, olisi mallin talousjärjestelmä romahtanut. Mikä on pelkona myös reaalimaailmassa, jossa esimerkiksi Northern Rock -pankilta Englannissa loppui vuonna 2007 käteinen raha, jota säästäjät nostivat pankista menetettyään luottamuksensa pankkiin. Pankki tuli sittemmin Britannian keskuspankin pelastamaksi ja lopulta kun rahoittajaa keskuspankilta saadun velan maksamiseksi ei löytynyt, pankki joutui valtiollistetuksi hallituksen pakkolunastaessa pankin sen osakkeenomistajilta.
Jos pankit tekisivät samalla keinolla setelirahaa lainarahaksi, pankkien takahuoneessa olisi painokone ja silppuri. Painokoneella painettaisiin lainaan vaadittava määrä seteleitä ja silppuriin työnnettäisiin lainan maksuna saatu raha sitä mukaa kun rahaa tulee. Koska korkoakin lainalle maksetaan, tämä raha ei mene silppuriin, tai oikeammin poistu markkinoilta, vaan tämä menisi pankin kassaholvin kautta takaisin kiertoon työntekijöiden palkkoina, ulkopuolisina hankintoina, sijoituksina osakkeisiin tai omaisuuteen ja osakkeenomistajien osinkoina - aivan kuten missä tahansa muussakin liikeyrityksessä.
Lainoittamisen luonteesta johtuen, raha- ja lainamarkkinat ovat tarkasti kontrolloituja. Esimerkiksi jenkeissä vuonna 2008 puhjennut talouskupla johtui pitkälti, ei niinkään kontrollin höllentymisestä, vaan sääntöjen muuttamisesta, jolla yritettiin lisätä markkinoilla liikkuvan rahan määrää, eli yritettiin luoda sitä entistä enemmän, uhkaavaa lamaa karkuun juostessa. Kun lainanotto talousongelmien kohdatessa väheni, kääntyi aina kasvava rahan määrä laskuun lainojen maksun muodossa. Koska laina ei ole mitään konkreettista ja lainan todellinen arvo perustuu vakuuden markkina-arvoon, ei lainaa vastaan annettujen vakuuksienkaan myynti korvannut markkinoilta poistuvaa rahaa ja velallisellehan vakuuden myynti alle lainan sen hetkisen arvon on tietenkin mahdotonta - asia mikä Suomessakin tuli 90-luvun alussa monelle asuntovelalliselle tutuksi, työt loppuivat ja lainan vakuutena ollut asunto menetti arvonsa, joka johti siihen, että rahat menivät ja kämppä lähti alta, mutta velat jäivät.
Pankkitukien ja roskapankkien tarkoitus onkin säilyttää kuluttajien usko rahalaitoksiin ja markkinoihin. Riskiluototuksen ja epäonnistuneiden valuuttasijoitusten jälkeen onkin vaikea uskoa, että luottamus säilyisi, mutta niin kauan kuin säästäjät saavat rahansa pois pankista, ei säästäjillä toisaalta olekaan syytä menettää luottamusta omien säästöjensä osalta. Toisaalta myös velallisten lainojen erääntyminen on aina uhkana jos pankki menee konkurssiin, sillä velat ovat luotottajan saatavia ja säästöt pankin velkoja, jolloin säästäjien vaatimukset rahojensa saamiseksi kohdistuu näihin velallisiin. Erona roskapankkeihin tässä on se, että roskapankkeihin menevät riskiluotot, kun konkurssiin menevät niiden lisäksi myös maksukykyisten lainat.
Käteisestä rahasta luopuminen, joka aina joskus vilahtaa jonkun ideana otsikoissa ja rahalaitosten toimet tämän eteen ovat toki oivia keinoja vähentää, tai ehkä jopa poistaa, riskit luottamuksen puutteesta. Haittapuolina mainittakoon mahdollinen luottamuksen menettäminen koko rahajärjestelmään ja epävirallisten rinnakkaisjärjestelmien syntyminen, missä vaihtotalous todennäköisesti näyttelisi suurta osaa. Yksittäisten pankkien saralta käteisen mahdollisimman vähäinen käyttö on erittäin loogista, sillä mitä vähemmän rahaa löytyy ihmisten lompakoista ja mitä enemmän pankkiholvista, sitä helpompi pankin on käteisreservillään säilyttää luottamus säästäjiin ja lainanhakijoihin.