Jokainen tuotetta tai palvelua myyvä taho haluaisi kovasti vauhdittaa innovaatioiden syntyä, mutta ongelmana on se, että innovaatio ei synny käskemällä "innovoi" sen enempää kuin tyhjästäkään. Innovaatio tarvitsee syntyäkseen motivaation ja jonkin kiinnekohdan mitä varten/mistä innovaatio kehitetään.
Kirjoitin vastikään korruptoituneista asiantuntijoista, jossa kantavana ajatuksena oli se, että riittävä asiantuntemus sokeuttaa ulkopuoliselle näkökulmalle. Tämän lisäksi jokaisella on omat rutiininsa joihin kukin on tottunut. Totutut rutiinit tietysti sisältävät ongelmia, mutta riittävän pitkään jatkuneiden rutiinien johdosta jokainen on tottunut sietämään näitä ongelmia, minkä vuoksi niihin ei osaa kiinnittää huomiota.
Innovaatiota hakevan henkilön pitäisikin rikkoa rutiininsa, tai toisin sanoen; tehdä jotain muuta. Sen sijaan, että töistä kotiin tulon jälkeen linnoittaudut TV:n eteen sohvalle, mikset pelaisi vaikka tennistä?
Tenniksen pelaaminen, jos et sitä ennen ole pelannut, altistaa uusille ongelmille jotka liittyvät tenniksen pelaamiseen. Hyöty tästä on se, että näitä ongelmia kohdatessasi alat miettimään ratkaisua niihin.
Tenniksen pelaamista aloitteleva kohtaa ensimmäisen ongelman, joka on taitamattomuus. Ratkaisu ongelmaan luonnollisesti on harjoittelu.
Mutta koska aloittelija haluaa tuloksia nopeasti, tulee eteen uusi ongelma, joka on hidas edistyminen. Ratkaisu ongelmaan on tennistuntien ottaminen.
Tennistunnit on tietysti keksitty jo aikaa sitten, mutta esimerkkitapauksena ne toimivat tässä hyvin, sillä jonkun nekin on joskus pitänyt keksiä.
Ja vaikket uusiin ongelmiin löytäisikään uusia ratkaisuita, saatat hyvinkin tuoda uuden innovaation omalle alallesi uudesta harrastuksestasi.