Kun uusi toimija tulee, yleensäkin mille tahansa, alalle, ottaa tulokas mallia siitä, miten alan jo olemassa olevat toimijat, etenkin markkinajohtaja, toimivat. Luonnollisesti, sillä menestyksestä kannattaa ottaa mallia.
Markkinajohtajan seuraaminen on kuitenkin sudenkuoppa, joka johtaa parhaimmillaankin vain vaatimattomaan menestykseen tai tulokkaan poistumiseen alalta rahan loputtua, koska symmetrisessä kilpailussa yleensä voittaa se, kenellä on suurimmat resurssit toimia.
Koska alan perinteisillä toimijoilla on tapana kilpailla siitä, kuka myy parasta ja monipuolisinta tuotetta sen lisäksi, että toimijoiden intresseihin kuuluu status quon säilyttäminen, tulokkaan on käytettävä tätä hyväkseen mahdollisuuksiensa mukaan.
Markkinajohtajan toimien ottaminen syyniin on hyvä idea. Mutta sen sijasta, että tekisi samoin on paljon fiksumpaa ottaa niin päinvastainen lähestymistapa kuin vain suinkin on mahdollista. Koska markkinajohtaja kuitenkin hakee sitä parasta ja monipuolisinta tuotetta, on se myös investoinut suuren summan rahaa nykyisen kaltaiseen kehitykseen, sillä se palvelee juuri markkinajohtajaa itseään ja tämä pitääkin kynsin ja hampain kiinni strategiastaan. Kunnes sitä on pakko muuttaa.
Alalla vallitseva symmetrinen kilpailu parhaasta tuotteesta palvelee tulokasta, sillä alan toimijat haaskaavat suuren määrän rahaa niin kilpailijansa rökittämiseen, kuin tuotteensa pitämiseen parhaana.
Sen lisäksi, että markkinatoimijat takertuvat strategiaansa, ne samanaikaisesti yliampuvat asiakkaiden tarpeita. Joskus siksi, etteivät näe miksi kukaan ostaisi toisenlaista tuotetta kuin mitä kyseinen yritys tarjoaa ja joskus siksi, että taloudellista houkutusta huonompien tai yksinkertaisempien tuotteiden myymiseen ei ole, sillä paremmista ja monimutkaisemmista tuotteista saa paremmin rahaa.
Yliammuttuihin asiakkaisiin tähtäävä tulokas usein saakin puuhastella aivan rauhassa, koska kilpailijoilla ei ole mitään mielenkiintoa lähteä kilpailemaan tulokkaan kanssa, sillä aiempien alan toimijoiden näkökulmasta tulokas myy huonoja tuotteita huonoille asiakkaille. Tästä johtuen tulokas saakin usein puuhata rauhassa vähempään tyytyvien asiakkaiden parissa keräten "sotakirstua" itselleen. Kun kyseinen tulokas lähtee kasvattamaan markkinaosuuttaan, alkaa tulokas myymään tuotteita, jotka sopivat aavistuksen vaativammille asiakkaille, syöden kilpailijoiden markkinaosuutta näiden huonoimmin kannattavien tuotteiden osalta. Edelleenkään kilpailijoilla ei ole mielenkiintoa taistella näistä asiakkaista, sillä ne todellakin tuottavat huonosti ja nämä yleensä keskittyvätkin paremmin tuottaviin tuoteryhmiin, siirtyen näin "ylämarkkinoille".
Perinteisten toimijoiden tulos tätä myötä kasvaa, sillä huonosti tuottavista tai tuottamattomista tuotteista toimija pääsee eroon.
Oravanpyörä jatkuu kunnes perinteiset toimijat huomaavat, että tulokas todellakin syö niiden markkinoita ja jotain asian eteen on tehtävä. Tässä vaiheessa kilpailua perinteiset toimijat kuitenkin siirtävät omat arvonsa tulokkaan kanssa kilpailuun, eli yrittävät kilpailla huonomman tuotteen kanssa sillä, että tekevät parempia tuotteita (joka siis alunperinkin johti tulokkaan menestykseen). Tämä on kriittinen kohta myös tulokkaalle, sillä tulokas kilpailusta säikähdettyään voi lähteä kilpailemaan tuotteen paremmuudella, jolloin kilpailu siirtyy asiakkaan tarpeista kilpailijan tarpeisiin.
Tulokkaan strategian olennainen osa on se, että tulokas nimenomaan ottaa huomioon asiakkaiden tarpeet tuotetta koskien. Asiakkaat voivat olla alalle täysin uusia, tai vain asiakkaita, joiden tarpeisiin olemassa olevat tuotteet ovat liian hyviä. Oikein mitoitettu tarve johtaa siihen, että myytävä tuote tuottaa paljon rahaa yksikköä kohden, sillä hintaa kasvattavia ominaisuuksia on karsittu tuotteen hinnan kuitenkin ollessa alhaisempi kuin kilpailevat useampaa tarvetta palvelevilla tuotteilla.